MEISTÄ
Ateljè Evenings taidetapahtuman taustalla ovat ammattitaiteilijat
Sanna Vakkilainen, taidemaalari ja ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja
![]() |
Sanna Vakkilainen |
Sanna Vakkilainen (s.1996) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari ja ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja. Hän on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta vuonna 2019 (Vapaa taidekoulu on erityisesti taidemaalaukseen keskittynyt ammattioppilaitos, joka viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlavuotta). Sanna on käynyt erillisenä koulutuksena ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten menetelmien ohjaajan koulutuksen 2019-2020 Alfa Partners Academy:ssa.
Sanna on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin sekä julkisen taiteen projekteihin (Flow Festival 2024, Porvoon Triennaalit 2020,.-2021).
Sannan teoksia on nähty myös Art Basel Miami tapahtumassa vuonna 2022, British Vogue:n kolmessa numerossa vuonna 2024 ja New Yorkin Manhattanilla Agora Galleryssa loppuvuodesta 2024.
Sanna Vakkilaisen maalauksia kuuluu yksityiskokoelmiin Suomessa ja ulkomailla sekä Valtion taidekokoelmaan.
Sanna työskentelee pääasiassa maalauksen parissa.Voit tutustua Sannaan ja hänen teoksiinsa lisää hänen nettisivuillaan www.sannavakkilainen.com ja hänen sosiaalisen median kanavillaan: Instagram: @sanna_vakkilainen & Facebook: Sanna Vakkilainen | Artist
Valter Stranden, taidemaalari
Valter Stranden (s.1994) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Hän valmistui taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta vuonna 2022, jolloin hän sai myös Anja Snellmanin säätiön stipendin.
Valter on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin.
Vuonna 2024 Valterin teos oli esillä Taidemaalariliitto X Skanno ryhmänäyttelyssä Skannon Showroomilla Helsingin Erottajalla.
Hänen teoksiaan kuuluu yksityiskokoelmiin.
Valter työskentelee pääasiassa maalauksen parissa hyödyntäen erityisesti öljyvärejä, vesivärejä ja öljyliituja.
Voit tutustua Valteriin lisää hänen nettisivuillaan linkki ja hänen Instagramissaan @valterstranden.